3D-videopeli

”Metsäpolulla juokseminen on kuin pelaisi videopeliä. Vauhti on niin kova suhteessa maastoon, että jokaisella askeleella saa pelätä kuolevansa.” Vihtorin, 14, kommentti juoksukilpailusta äitinsä kanssa metsässä on varsin osuva. Polkujuoksu on niitä harvoja asioita, joissa ei juuri ehdi ajatella mitään muuta kuin sitä, mihin jalkansa sijoittaa, ettei kompastu kiveen tai kantoon, nyrjäytä nilkkaa, hyppää kuoppaan tai astu käärmeen päälle. Ei siinä huomaa, että väsyttää tai että on tullut juostua jo kymmenen kilometriä tai että keskisyke on harvinaisen korkealla – mikä saattaa johtua jännityksestäkin. Seuraavalle tasolle noustaan automaattisesti. Sitten kun alkaa oppia askeleiden tähtäämiseen hitaammassa vauhdissa, on kunto kasvanut jo riittävästi vauhdin kasvattamiseen. Haastetta siis riittää aina. Lisäksi Suomessa on taatusti metsiä niin paljon, että aina löytyy uusi rata, jolla voi kokeilla onnistumistaan.

Kaikki tietävät, että liikunta on terveellistä (vaikka kaikki eivät halua sitä uskoa tai myöntää). Harvoja kuitenkaan motivoi liikkumaan tieto siitä, että liikunta pidentää elinikää ja ehkäisee erilaisia sairauksia. Yleensä motivaatio liikuntaan pitää löytää jostain nopeammin palkitsevasta, kuten liikuntaa seuraavasta hyvästä olosta. Kaikkein helpointa on motivoitua silloin kun löytää lajin, josta itse pitää, kun löytää lajin, jossa liikunta itsessään on niin hauskaa, että sitä haluaa tehdä. Ne liikunnan pitkäaikaisvaikutuksen saa kaupan päälle, vaikka ei niiden takia liikkuisikaan, joten motivaatiota kannattaa etsiä sieltä mistä sen parhaiten löytää. Lajeja on paljon ja jokainen saa niistä vähän eri asioita. Joku motivoituu oppiessaan hallitsemaan kehoaan ja oppiessaan uusia taitoja. Joku toinen motivoituu huomatessaan kuntonsa kasvavan. Joku tykkää kilpailla, joku toinen taas rakastaa hevosia tai viihtyy koirien kanssa lenkillä, joku rakastaa vauhdin huumaa. Kun ihminen sanoo, ettei hän tykkää mistään liikunnasta, epäilen aina ensimmäisenä, ettei hän ole kokeillut kaikkia lajeja. Niitä on niin paljon, että varmasti kaikille löytyy jotain mielekästä - tai edes siedettävää. Jos liikunta ei kuitenkaan yhtään kiinnosta, niin ei sitä ihan välttämättä tarvitse niin kauheasti harrastaa, kunhan harrastaa esimerkiksi geokätköilyä tai menee luontoon valokuvaamaan eläimiä tai maisemia. Kaiva pihalle käsin se salaoja, mikä muutenkin pitäisi saada kaivettua tai hyppää lapsen kanssa ruutua. Ei ole väliä, mistä saat viikottaisen liikuntamääräsi, kunhan saat sen. Kannattaa siis nähdä vaivaa miettiessä, että mikä olisi se oma tapa nauttia liikunnasta. Usein siitä alkaa tykätä ihan sillä, että sitä hetken aikaa vain tekee. Harva tykkää erityisemmin esimerkiksi hampaiden pesusta, mutta suurin osa pesee silti hampaansa päivittäin ilman suurempia motivaatio-ongelmia. Myös liikkumisesta voi tulla samanlainen rutiini.

Kaikkien tietokonepeliaddiktien kannattaa kokeilla polkujuoksua. Kilpailuhenkisille ihmisille polkujuoksuun voi lisätä vielä kilpailun kaverin kanssa. Meidän kilpailun Vihtori voitti, mutta se johtui vain siitä, että hän sai etumatkaa, kun juoduin sitomaan kengännauhat kesken matkan.

4 vastausta

  1. Itse on tullut kokeiltua tuota metsäpoluilla juoksemista...hauskaa ja haastavaa. Paljon mukavampaa kuin asfaltilla juokseminen. Tuo haastetta ja vaihtelevuutta lenkkeihin.
  2. Tasohyppelypeli luonnossa kuulostaa haastavalta. Lehmälaitumen läpi juostessa vaarana on lisäksi liukumiinat. Ja sieniäkin voi matkalla haukata.
    • Lisäjännitystä peliin tuo se, että luonnossa kaikki sienet eivät ole syötäviä ja tuo lisäenergiaa.
  3. "Kaikki tietävät, että liikunta on terveellistä (vaikka kaikki eivät halua sitä uskoa tai myöntää)." Tämä on kiistämätöntä faktaa. Itse käytän sanontaa, että "Jokainen askel on eteenpäin" - ainakin, jos ei harrasta taaksepäin juoksemista :)

Vastaa käyttäjälle Heikki