Aamulenkkeilyn iloja

Yksi ehdoton suosikkiajankohtani lenkkeilylle on aikainen aamu. Silloin on rauhallista liikkua, saa uppoutua omiin ajatuksiinsa eikä tarvitse pahemmin väistellä muita ihmisiä tai varoa autoja. Tapoihini kuuluu tehdä pitkä, parin kolmen tunnin rauhallinen juoksulenkki viikonloppuaamuisin niin aikaisin, että ehdin muun perheen kanssa (mieluiten valmiiseen) aamupalapöytään. Tämä aika ei ole lapsilta pois, he nukkuvat vielä silloin, itse saan lenkistä energiaa päivään, ja ei tarvitse järjestellä lenkkiajankohtaa enää illasta. Eikä se aamulenkkeily ole niin yksinäistä touhua kuin voisi luulla.

Tänä aamuna sain juoksuseuraa yllättävältä taholta. Noin kymmenen peuran lauma juoksi kanssani yhtä matkaa puolisen kilometriä muutamien metrien päässä pellolla, kun itse juoksin tietä pitkin. Ihmettelivät ilmeisesti, kuka hullu viitsii aamuyöstä juoksennella täällä – eivätkä varmaan tajunneet tekevänsä itse sitä samaa. Peurakontaktina tämä oli varmaan läheisin koskaan kokemani, mutta hirven kanssa olen päässyt tekemään vielä läheisempää tuttavuutta. Viime vuonna meinasin juosta hirvikolarin. Siinä taisi jo hieman sydän sykkiä muutaman lyönnin kovemmalla tahdilla kuin mitä juoksuvauhti olisi vaatinut, kun yllättäen järjettömän iso eläin ryntää metsästä tien poikki aivan edestäni, kosketusetäisyydeltä. Kyseisellä kohdalla tuli oltua erityisen havainnoiva monta lenkkiä sen jälkeen, mutta nyt asia on jo päässyt vähän unohtumaan. Se oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että hirvet voivat hypätä tielle todella yllättäen. Autolla kannattaa olla vielä varovaisempi kuin juosten!

Myös kotieläimiä on tullut tarkkailtua aamuyön pitkillä lenkkeillä. Hauskimpia tuttavuuksia oli lehmä, joka lajitovereineen laidunsi lenkkitieni vieressä olevalla aidatulla pellolla. Muut lehmät olivat hieman keskemmällä, mutta tämä yksi seisoi siinä aivan pellon reunassa, tien vieressä. Se havahtui juoksuuni ja katsoi hetken kauhistuneen näköisenä, kun juoksin tietä pitkin sitä kohti. Sitten se sinkosi paniikissa muiden lehmien lauman luo turvaan noin kymmenen metrin päähän tiestä ja kääntyi katsomaan minua puuskuttaen niin kiivaasti ja kovaan ääneen, että se kuului tielle asti vielä siinä vaiheessa kun juoksin ohi. Jos olisin lapsellinen ja kilpailuhenkinen, olisin huutanut sille, että saisin sen kiinni ihan helposti mikäli haluaisin, koska minulla on niin paljon parempi kunto. Mutta enhän minä ole, joten sellainen ei tullut edes mieleeni.

2 vastausta

  1. Esa
    Kuvan metsäkauriit ei liity tapaukseen. Ne on kuvattu tossa meidän takapihalla. Kenties keittiön ikkunan läpi. Ei jaksa muistaa. (kuvaajan huom.)
    • Merja
      Täälläpäin on nähty eräs mies juoksemassa kuin hirvi.

Jätä kommentti