Henkilöt

Iita Pykäläaho

128

Olen liikuntatieteiden maisteri, personal trainer, kuntosalivalmentaja, hyvinvointivalmentaja ja ravintovalmentaja. Minulla on pitkä ja vahva kestävyysliikuntatausta, mutta painotus on enemmän terveyden ylläpitämisessä ja oman itsensä ylittämisessä kuin muita vastaan kilpailemisessa. Käyn säännöllisesti erilaisissa liikuntatapahtumissa, kuten maratoneissa.

Viiden lapsen työssäkäyvänä äitinä tiedän ja ymmärrän raskauden, synnytyksen ja vanhemmuuden sekä tiukkojen aikataulujen tuomat haasteet liikunnan harrastamiselle ja terveyttä edistävän elämäntavan ylläpitämiselle. Vanhemmuus ei silti ole este hyvässä kunnossa olemiselle, vaan se on lisäsyy huolehtia itsestään ja siinä samassa koko perheestään. Se aika, minkä liikunnan harrastaminen vie, tulee tuplana takaisin, kun parempikuntoisena jaksaa enemmän myös töiden ja perheen parissa.

Suuri osa asiakkaistani on aloittelijoita, joilla ei juuri ole liikuntakokemusta tai ravitsemustietoa. Heidän kanssaan on hienoa työskennellä ja kannustankin kaikkia elämäntapamuutosta haluavia ottamaan yhteyttä ja sopimaan aika ensimmäiseen, ilmaiseen tapaamiseen, jossa keskustelemme lähtötilanteesta ja tavoitteista. Toinen merkittävä asiakasryhmä ovat kuntoilijat, jotka haluavat apua esimerkiksi saavuttaakseen juoksutavoitteensa tai löytääkseen optimaalisen ruokavalion liikuntaohjelmaansa tukemaan. Toiminta-alueenani on Mynämäki, Uusikaupunki, Mietoinen, Vehmaa, Kalanti, Laitila, Nousiainen ja mahdollisesti muut lähialueet. Lähdetäänkö yhdessä ensi kesänä vaikka juoksemaan puolimaratonille?

Ota yhteyttä: iita@kissankulmanikiliikkujat.fi

Puh. 041 437 1232

 

Esa Aho

128

Olen toiminnallisen harjoittelun personal trainer, erä- ja luonto-opas ja nautin ulkona liikkumisesta. Toimin myös sauvakävelyohjaajana, opettaen oikeaa tekniikkaa ja monipuolisuutta kävelyyn. Olen keruutuoteneuvoja, joten hallitsen kauppasienien, marjojen, luonnonyrttien yms. keräämiseen ja käyttämiseen liittyvät asiat.

Luonto tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia kunnon kohottamiseen esimerkiksi melonnan, metsästyksen, sienestyksen, marjastuksen ja vaeltamisen tai patikoinnin merkeissä. Asiakkaani ovat pääsääntöisesti ihmisiä, jotka haluavat lisätä liikkumistaan luonnollisesti metsän keskellä tarkkaillen luontoa tai hyödyntäen luonnon antimia. Metsien epätasainen maasto on hyvää vaihtelua asfaltilla kävelemiselle ja metsässä liikkumisen rauhallinen tahti sopii hyvin aloittelijoille tai esimerkiksi monille kuntoutujille. Lähdetäänkö yhdessä sieniretkelle tai valokuvaamaan luontoa?

Ota yhteyttä: esa@kissankulmanikiliikkujat.fi

 

 

 

Katja Kataja

Olen toiminut ryhmäliikunnan ohjaajana muutamia vuosia ja erityisosaamisenani on kahvakuulailu. Siinä kiehtoo lajin monipuolisuus niin kestävyyskunnon kuin lihaskunnon harjoittamisessa. Kehonhuolto ja kokonaisvaltainen hyvinvointi arjessa ovat tärkeitä ja olen opiskellut mm. lihaskalvojen eli faskioiden käsittelyä, niiden hermotusta sekä suoliston vaikutusta hyvinvointiin. Liikuntaa ohjatessani otan huomioon monipuolisesti kaikki terveyskunnon osa-alueet parhaiden tulosten varmistamiseksi. Tällä hetkellä opiskelen liikunnan ammattitutkintoa, joka valmistuu loppuvuodesta.

 

 

 

 

 

 

 

Toope

IMG_7874
Olen Toope (Kullervon Nemo) ja toimin työntekijöiden personal trainerina. Tehtäväni on huolehtia, että he tekevät kanssani pitkiä lenkkejä ja kuntoilevat sekä rauhoittuvat metsässä. Suomenpystykorvana bongailen metsästä mielelläni erityisesti lintuja, mutta myös muita eläimiä. Otan osaa uusien luontokohteiden ja marja- sekä sienipaikkojen etsimiseen ja huolehdin, että tällaiset asiat tulee hoidettua. Ps. En yhtään tiedä, miksi minun nimeni on Toope.