Juoksuharrastuksen hyötyjä

Aurinko paistaa. Tiet ovat sulia ja paikoin jo lakaistu. Ensimmäiset leskenlehdet on nähty teiden vierustoilla ja aamuisin saa herätä valoisuuteen. Muuttolinnut palailevat Suomeen. On kevät.

Yksi varma kevään merkki on se, että lenkkeilijöitä alkaa näkyä kaduilla huomattavasti normaalia enemmän. Valoisuus ja hienot ilmat houkuttelevat ulos, rantakuntokampanja tulee ajankohtaiseksi. Monet ovat ulkonäkönsä lisäksi huolissaan terveydestään ja kunnostaan, eikä syyttä, sillä yleinen passiivisuus on lisääntynyt huimalla vauhdilla. Istumatyö pitää paikoillaan päivät ja elämän vaatimukset rasittavat, ettei iltaisinkaan jakseta nousta sohvalta ylös. Jotain pitäisi tehdä.

Juoksun terveysvaikutukset ovat todella monipuoliset. Lyhyen aikavälin tuloksina jo muutama juoksukerta sopeuttaa elimistöämme juoksuun parantamalla aineenvaihduntaamme. Näkyvin ja nopein saavutus juoksuharrastuksesta on hyvä ja virkistynyt olo sekä tieto siitä, että on tehnyt töitä oman hyvinvointinsa eteen. Usein myös itsetunto paranee, kun huomaa kuntonsa nousevan nopeasti ja alkaa näkyä tuloksia uuden harrastuksen hyödyistä. Nämä hyödyt näkyvät jokaisen lenkin jälkeen ja niillä on selkeä, elämänlaatua parantava vaikutus.

Pitkän aikavälin vaikutukset ovat vähintään yhtä merkittäviä. Juoksu vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin sekä auttaa ylläpitämään tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa. Kestävyysliikunnalla on erittäin positiivinen vaikutus veren kolesteroliarvoihin sekä insuliinin tehoon elimistössä, mikä auttaa ehkäisemään tyypin 2 diabeteksen puhkeamista. Painonhallinnassa liikunnalla on merkittävä osuus paitsi energiankuluttajana, myös syömisen hallinnassa.

Edellä mainittuja terveyshyötyjä tulee toki kaikista muistakin kestävyyslajeista, mutta juoksulla on selkeitä etuja moniin muihin lajeihin verrattuna. Juoksu on ajankäytöllisesti tehokasta, kun sen voi aloittaa kotiovelta ja lenkin päättää kotiovelle. Juoksu on edullista, koska se ei vaadi erityisiä, kalliita varusteita. Sitä voi harrastaa ympäri vuoden ja missä tahansa, joten juoksuharrastusta ei tarvitse keskeyttää esimerkiksi lomareissun tai työmatkan ajaksi. Juokseminen ei ole riippuvaista juoksuseurasta tai mistään ulkopuolisista olosuhteista, vaan lenkille voi lähteä silloin kun itselle parhaiten sopii. Toisaalta se on myös hyvä harrastus mukavassa seurassa, jolloin juoksu voi olla vaikka yhteistä parisuhdelaatuaikaa tai ajanviettoa kaverin kanssa.

Miksi kaikki eivät sitten harrasta juoksemista? Toki syitä voi olla monia, mutta yleinen syy on se, ettei juoksemisessa ole koskaan päästy alkuun. Koetaan se liian rankaksi tai polvet tai jokin muu paikka tulee kipeäksi. Ehkä ei osata järjestää juoksulle aikaa. Usein juoksuseuran puute on juoksuintoa ehkäisevä tekijä tai sitten motivaatio muuten vain puuttuu. Kaikkia näitä asioita voidaan korjata oikeanlaisen valmennuksen avulla. Mynämäellä sohvaperunoiden juoksukoulussa olemme vajaassa kuukaudessa oppineet paljon juoksusta ja kehittyneet valtavasti. Sohvaperunoista ei enää voi edes puhua. Niinpä jatkoa on luvassa Mynämäellä kesäkuussa alkavan, uuden juoksukoulun muodossa, joka on kätevästi jatkoa sohvaperunoiden juoksukoululle ja josta muutkin juoksua harrastavat saavat paljon iloa ja hyötyä. Kauempana asuville tai kiireisille ja hankaliin aikoihin juokseville on tulossa mahdollisuus osallistua virtuaaliseen juoksukouluun. Lähiaikoina tulee lisätietoa näistä kaikista. Sitä ennen kannattaa nauttia keväästä ja ulkoilla vaikka kävelyn merkeissä, jos tuntuu, ettei juokseminen vielä suju.

Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti