Kaikille sopiva juoksuohjelma

”Paljonko maksaa, että teet minulle juoksuohjelman, jolla olen syksyllä/keväällä/kuukauden päästä 10 km-/puolimaraton-/maratonkunnossa?” Tämä on varsin yleinen kysymys minulle. En oikein tiedä, mitä siihen pitäisi vastata. ”Katso netistä, sieltä niitä löytyy?” Vai pitäisikö asiakaspalvelun nimissä etsiä sieltä hyvä juoksuohjelma ja lyödä kysyjälle linkki kouraan?

Juoksuohjelmia löytyy netistä ilmaiseksi vaikka kuinka paljon, joten minä en tee niitä. Miksi minulta halutaan edelleen ostaa sellaisia? Koska ne eivät toimi. Tästä samasta syystä minäkään en tee juoksuohjelmia. Sellaiset yleispätevät juoksuohjeet, jotka ”on tarkoitettu kaikille” eivät toimi kenellekään. Kompromissi tarkoittaa, että kukaan ei ole tyytyväinen.

Valmiista ohjelmista puuttuu ohjelman sovellus juuri sinulle. Niissä ei huomioida jokaisen henkilökohtaisia tarpeita ja tilanteita, jokaisen lähtökuntoa, jokaisen juoksutaustaa, jokaisen tekniikkaosaamista tai yleensä mitään, mikä juuri sinulla vaikuttaa juoksun sujuvuuteen. Ne ovat ohjeita, jotka soveltuvat hyvin ohjeiden tekijälle. Ainakin hän niin kuvittelee, mikään ei takaa, ettei toisenlainen ohjelma voisi toimia hänelläkin paremmin.

Helposti käy, että kun ohjelmaa seuraa vähän aikaa, alkaa tulla ongelmia. Tulee jalkakipua, kovaa väsymystä, haluttomuutta tai juoksu ei tunnukaan enää kivalta. Ehkä jopa sairastutaan. Ohjelman noudattaminen jää, ja mahdollisesti saavutetut tulokset menetetään. Pahimmassa tapauksessa niitä tuloksia ei edes tullut, vaan mentiin vain takapakkia koko ajan.

Minä olen itse harrastanut juoksua ihan teini-ikäisestä asti. Yläasteella juoksuohjelmaani kuului juosta 10 km joka toinen päivä. Välillä juoksin pidempiä matkoja, mutta lyhyempiä en koskaan. Lyhyemmän takia ei viitsi mennä suihkuun. Silloinen tavoitteeni oli varmaan lähinnä harrastaa juoksemista. Onnistuin aika hyvin. Vain lonkat vähän kipuilivat. Tai no, niin paljon, että juoksun jälkeen oli vaikeaa kävellä.

Sitten halusin pidentää matkoja. Halusin juosta maratonin. Sen myös tein 17-vuotiaana, mutta niihin aikoihin aloin kärsiä penikkavaivoista. Sitten alkoi tulla selkäongelmia, mitkä pahenivat niin, että jossain vaiheessa jo käveleminen teetti vaikeuksia. Ja istuminen. Ja seisominen. Tuolloin, 24-vuotiaana, ortopedian ylilääkäri sanoi minulle, että hän ei ole koskaan nähnyt näin pahannäköistä selkää näin nuorella ilman, että mitään tapaturmaa tai synnynnäistä vammaa oli taustalla. Hän ilmoitti listan asioista, mitkä ovat loppuelämän ajan kiellettyjä, ja siihen listaan kuului mm. silloinen ammattini ja juokseminen. Muita en enää muista, joten tuskin olen niitä noudattanut. Nuo harmittivat eniten. Paitsi ei se ammatti, olipa hyvä syy jatko-opiskeluihin.

Nuo teinivuoteni, ensimmäiset vuodet, jotka harrastin juoksemista, oli silloin ”ennen vanhaan”, jolloin ei vielä ollut nettiä käytettävissä (mutta ei enää hiihdetty kouluun kesät ja talvet, ylämäkeä molempiin suuntiin). Tuolloin kaikki juoksuun liittyvät asiat piti imuroida juoksulehdistä ja kysellä ihan eläviltä ihmisiltä aidoissa kommunikointitilanteissa. Ja minähän tein niin. Opiskelin valtavat määrät juoksutekniikkaan ja harjoittelun rytmittämiseen liittyvää tietoa ja sovelsin niitä parhaan kykyni mukaan.

Yritin tulkita jalkojen pronaatioita ja miettiä, millaiset olisivat ne minulle sopivat kengät. Taisin uskoa aina sitä urheilukaupan myyjää, joka kulloinkin myi minulle parhaat kengät katsomatta edes jalkojani. Joskus minulla oli heidän mukaan ylipronaatiota ja joskus alipronaatiota. Joskus perusteluna kenkien myynnille oli jopa ”kaikilla on” -perustelu. (Miksi ihmeessä te myytte monenlaisia kenkiä, jos kaikki tarvitsevat vain yhdenlaisia?) Ainut yhteinen tekijä silloisissa kengissäni oli se, että minun tarvitsemani juoksukengät olivat aina kalliimmasta päästä. Kerran taisin tosin valita kengät ihan vain värin perusteella. Ne kengät hankasivat harvinaisen paljon rakkoja joka lenkillä, mutta laastareilla siitä selvisi ja nätti väri kompensoi paljon virheitä.

Lopulta totesin, että minulla nyt vain on näin huono selkä ja penikat eivät kestä juoksua kunnolla. Pidin jonkin vuoden tauon ja keskityin kahden pienen lapseni hoitamiseen sekä opiskeluun, koska lääkäri oli sen ensimmäisen ammatin kieltänyt. Sitten alkoi kapinavaihe tai myöhäismurrosikä tai kolmenkympin kriisi ja aloin juosta taas. Varovasti ja salaa, koska se oli luvatonta. Aloin opiskella liikuntalääketiedettä ja sitten liikuntatiedettä. Kävin personal trainer -koulutuksen. Opin ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa, ja yllättäen aloin ymmärtää niitä juoksuun liittyviä ohjeita, jotka olin aina tiennyt ja joita olin aina kuvitellut noudattaneeni. Samalla tajusin sata asiaa, mitkä olin kuitenkin aina tehnyt väärin.

Korjasin virheeni. Tällä hetkellä aikoinaan tuhoon tuomittu selkäni on varsin huomaamaton. Voin helposti juosta keskimäärin 100 km viikossa ilman minkäänlaisia ongelmia. Penikkavaivoista on vielä vähemmän merkkejä. Juoksijanpolvi vaivaa joskus, koska laiminlöin järjestelmällisesti kaikki tietämäni sen ehkäisemiseen liittyvät ohjeet, jostain syystä kuvittelin olevani immuuni sille. Kun nyt olen todennut, että en olekaan immuuni, yhä kuvittelen vaivan olevan lopullisesti ohi heti kun se hetkeksi paranee, joten hoidon voi lopettaa. Jostain syystä pidän itseäni silti nopeasti oppivana henkilönä.

Kun tajusin mitä olin aina tehnyt väärin, aloin ymmärtää, että kaikki muutkin tekevät niitä samoja asioita väärin. Nuori ikäni juoksua aloittaessani antoi paljon anteeksi, mutta ongelmia syntyi silti. Nuori ikä on vähän samanlainen asia kuin nelivetomaasturi. Sillä ei jää kiinni ihan joka mättääseen, vaan pääsee todella syvään suohon ennen kuin jää jumiin. Sieltä suosta poisvetämiseen tarvitaan jo kunnon välineet. Opiskelujen myötä tajusin myös, mitä kaikkea muuta voi mennä vikaan, mikä minulla ei ole sattunut menemään vikaan. Melkein kaikki haluaisivat juosta, mutta lopulta melko harva juoksee ja sitäkin harvempi tykkää juoksemisesta eikä saa siitä rasitusvammoja tai muita ongelmia. Se on harmi, koska oikeasti juokseminen on kivaa!

Niinpä kehittelin Sohvaperunoiden juoksukoulun, jossa opetetaan juoksua ihan alkeista asti. Harjoitellaan oikea tekniikka ja opetellaan myös näkemään, miltä oikealla tekniikalla juokseminen näyttää. Käydään läpi harjoittelun rytmittämisen perusteita ja muokataan harjoitusohjeita henkilökohtaisten tavoitteiden ja tilanteiden mukaisesti. Tehdään alusta pitäen oikein kaikki ne asiat, jotka pitäisi tehdä oikein, mutta joita on vaikeaa osata tehdä oikein pelkkien juoksuohjelmien ohjeiden perusteella, jos ei osaa tulkita ohjeita kunnolla. Tai varsinkin, jos juoksuohjelmissa ei niitä ohjeita ole. Olen saanut juoksukoulusta mm. sellaista palautetta, että joku oli aikaisemmin yrittänyt opettaa niitä asioita, mutta hän ei ollut lainkaan ymmärtänyt ohjeita. Sohvaperunoiden juoksukoulussa ne tulivat niin selkeästi tekniikkaharjoituksissa esille, että hänkin ymmärsi niitä. Kävi ilmeisesti vähän samoin kuin minulle niiden juoksija-lehtien ohjeiden kanssa. Tajusin ne vasta 20 vuotta myöhemmin opittuani ihmisestä vielä paljon muuta. Paljon sellaista, mitä juoksulehdissä ei kerrota. Paljon sellaista, mitä ei varsinaisesti tarvitse tietää, mutta mitä ilman juoksulehtien ohjeita on vaikeaa soveltaa.

Olen saanut myös toisenlaista palautetta. ”Kaikki osaavat juosta.” ”Miksi maksaisin juoksuohjelmasta, kun niitä saa netistä ilmaiseksi ja nettifoorumeilta voi aina kysyä, jos jokin asia mietityttää.” Tällaista palautetta antavat ihmiset, jotka eivät ole käyneet juoksuvalmennuksessa. Suuri osa näistä ihmisistä myös kertoo, etteivät he pysty enää juoksemaan, koska heillä vain on sellaiset polvet, jotka eivät kestä. Osa heistä kertoo, etteivät he pysty juoksemaan pidempiä matkoja, koska heidän kroppansa ei sovellu pitkien matkojen juoksuun. Ehkä he sittenkin tekevät jotain väärin. Siitä huolimatta, että ovat saaneet nettifoorumeilla valtavasti ohjeita jokaiseen kysymykseensä. Kaikenlaisia ohjeita. Keskenään ristiriitaisiakin. Ehkä jopa ihmisiltä, jotka eivät enää juokse. Eikä mikään auttanut.

Sohvaperunoiden juoksukoulu oli niin suosittu, että tein siitä myös verkkoversion. Nyt jokaisella asuinpaikasta ja ajankohdista riippumatta on mahdollisuus opetella juoksemisen perusteet ja päästä muiden kurssilaisten kanssa 10 km juoksukuntoon kolmessa kuukaudessa. Samoilla opeilla on hyvä jatkaa juoksuharrastusta siitä pidemmälle ja tehdä ihan itse itselleen sellaiset ohjelmat, jotka toimivat.

Ilmoittautuminen Sohvaperunoiden verkkokurssille onnistuu täältä: Ilmoittautuminen verkkokurssille. Lisätietoja voi käydä katsomassa täältä: Sohvaperunoiden juoksukoulun verkkokurssi. Ennakkoilmoittautuminen puoleen hintaan päättyy 31.7.2016.

Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti