Karhunkierros 24 tunnissa

Parin vuoden ajan on suunnitelmissani ollut kiertää lähitulevaisuudessa Karhunkierroksen 82 kilometrin matka vuorokaudessa. Tämän aika koitti, kun 6.6.2016 kello 8:09 seisoin lähtöpaikalla täynnä intoa ja energiaa, valmiina koitokseen. Lämpötila oli aamulla hieman nollan yläpuolella ja pohdin pukeutumisvalintoja miettien, kannattaako toppatakkia raahata mukana. Onneksi otin sen mukaan, sillä heti alussa tuli selväksi, että käsineetkin olisivat olleet kivat. Kun pari päivää aikaisemmin oli kotinurkilla ollut hellesäät, niin jotenkin oli ehtinyt unohtua, että mittarin näyttäessä nollaa saattaa olla kylmä. Liikkeelle päästyä lempeni kuitenkin nopeasti ja vauhdin lisäämisen myötä tuli jo hiki.

IMG_20160606_103952IMG_20160606_113814
IMG_20160606_181056Matkan ensimmäinen osuus, noin 28 km Karhunkierroksen luontokeskukselta Oulangan luontokeskukselle, sujui vaivattomasti. Matkalla poikkesin reitiltä sen verran, että kävin vilkaisemassa yhtenä nähtävyytenä mainittua Rupakiveä, vaikka se edellytti pitkien portaiden laskeutumista alas ja vastaavasti nousua takaisin ylös. Kokonaisuudessaan reittiosuus oli helppo ja kevyt, maasto tasaista ja etenemisnopeus reipas. Hieman ennen Oulangan luontokeskusta alkoi tulla nälkä ja loppumatkasta ehdin jo odotella suunniteltua taukoa.

Oulangan luontokeskuksella söin ruisleivän, kun lounasvaihtoehtona oleva lohikeitto ei kiinnostanut. Otin kengät jaloista, nostin jalat penkille ja istuin rauhassa hetken sekä tutustuin keskuksen esittelyyn, minkä jälkeen matkan jatkaminen vajaan tunnin tauon jälkeen tuntui siltä kuin olisi vasta aloittanut. Ei mitään tuntemuksia, ei minkäänlaista väsymystä, maisemat olivat upeita ja kylmäkään ei enää ollut, kun päivän edetessä lämpötila oli noussut arviolta noin 10 asteen tietämille. Maasto pysyi edelleen helppona ja kulkeminen oli vaivatonta. Luontoon.fi -sivuston mukaan tosin tämä väli luokitellaan vaativaksi, mutta minä en huomannut mitään. Puoliväli ylittyi erittäin positiivisissa tunnelmissa noin 10 tuntia matkaanlähdön jälkeen. Miten ihmeessä ohjeellinen reitinsuoritusaika on viikko, kun tämän saa näin hyvin hoidettua ihan ”yhdellä istumallakin”?

Tunnelma alkoi hieman laskea 50 km kohdalla. Samoin alkoi laskea lämpötila, mikä tarkoitti sitä, ettei taukoja enää oikein tarjennut pitää. Kun istui kaksi minuuttia, oli jo ihan jäässä. Vauhti alkoi hidastua, mutta liikkeessä oli pystyttävä. Kengät hankasivat. Polvet muistuttivat olemassaolostaan. Olin alun perin laskenut kulkevani osan matkasta paljain jaloin ehkäistäkseni rakkoja, joita minulle poikkeuksetta tulee pitkien matkojen aikana kengistä, mutta koska ilma oli niin kylmä, oli kenkien riisuminen mahdotonta. Kenkiä ei viitsinyt ottaa pois edes hetkeksi sen verran, että olisi voinut paikkailla laastareilla jo kärsineitä kohtia ja suojata pahimman rakkouhan alla olevia paikkoja. Siispä vain jatkoin matkaa.

Noin 60 km kohdalle olin suunnitellut kunnollisen tauon ja olin ennen lähtöäni piilottanut ”selviytymispakkauksen” Juumaan odottamaan. Selviytymispakkaus sisälsi trangian ja retkiruokaa, joka olisi kätevää trangialla valmistaa. Hieman paremmalla etukäteissuunnittelulla olisi ollut helppoa selvittää, että selviytymispakkaus jäi noin kaksi kilometriä reitin sivuun, joten siellä käyminen olisi tuonut neljä kilometriä lisää matkaa. Kun tähän lisäsi sen, että jo parin minuutin paikallaolo alkoi olla turhan kylmää touhua eikä ruuanlaitto siis houkuttanut, päädyin pärjäämään reissusta ilman selviytymispakkausta. Samassa yhteydessä pikainen laskutoimitus osoitti, että eipä sitä evästä selviytymispakkauksesta luovuttuani tainnutkaan olla mukana niin ruhtinaallisesti kuin jossain vaiheessa tuntui.

IMG_20160606_155334

Lämpötila laski pakkasen puolelle. Lisäksi etukäteen selvittämieni auringonnousu- ja -laskuaikojen mukaan keskelle yötä pitäisi mahtua vajaan tunnin ajankohta, jolloin olisi pimeää eikä matka ehkä jatku. Tietoisuus paikallaolouhasta väsyneenä yöllä pimeän vuoksi keskellä metsää nälkäisenä talvilämpötilassa ilman selvästikään riittävän lämpimiä varusteita toi jopa mieleen niinkin epätoivoisen ajatuksen, että koko typerän reissun sijasta olisin mieluummin nyt lämpimässä sängyssä peiton alla nukkumassa hyvin syöneenä saunan jäljiltä. Pahimmat pelot eivät onneksi konkretisoituneet, sillä pohjoisen yöt ovat valoisia auringonlaskusta huolimatta ja minkäänlaista hämäränaikaa en havainnut. Aurinko nousi. Yöstä oli selvitty, matka oli edennyt ja pahin oli ohi siltä osin.

Maaston suhteen pahin oli vasta edessä. Tähän mennessä maasto oli ollut helppoa tai erittäin helppoa. Osin jopa naurettavan helppoa, aivan kuin tietä pitkin kävelisi. Pääosin juurakoita joutui hieman varomaan, mutta mitään erityisen vaikeakulkuista osuutta ei ollut. Haastavuustaso kuitenkin kasvoi koko ajan reitin edetessä ja tiedossani oli aikaisempien vuosien kokemuksesta, että viimeiset kilometrit ovat todella vaikeita. Mitä enemmän voimat alkoivat ehtyä, jalat alkoivat kipeytyä ja rakot hankautua, sen enemmän loppumatka pelotti. Tauot olivat edelleen mahdottomia kylmyyden takia ja nyt taukoja olisi todellakin tarvinnut. Jossain kohdassa jalkoja särki jo niin paljon, että rasitusmurtumamahdollisuus tuli mieleen. Päkiöiden kipeytymisen vuoksi oli pakko yrittää välttää päkiällä astumista, mikä ei todellakaan nopeuttanut liikkumista. Etenemisvauhti laski ensin neljään kilometriin tunnissa, sitten kolmeen kilometriin tunnissa ja viimeisenä kahteen kilometriin tunnissa. Tosin minulle jäi voimakas epäily, että merkityt kilometrit eivät todellakaan olleet tasapitkiä.

Viimeiset kahdeksan kilometriä olivat koko ajan joko ylämäkeä tai alamäkeä. Oli ylitettävänä neljä rinnettä. Rukalle pääsi sentään ”helposti” portaita, Valtavaaralle mentiin sellaista ylämäkeä, että konttaaminen oli ehkä lähempi kuvaus etenemisestä kuin käveleminen. Toisaalta maasto toi eteen vaihtelua ja jokainen askel oli erilainen, joten maisemat itsessään eivät kyllästyttäneet samalla tavalla kuin helppo reitti. Joka tapauksessa koskaan kilometri ei ole ollut niin pitkä kuin silloin.

IMG_20160607_135012

Viimeiset tunnit vahdin ajankulua ja laskin, kuinka paljon nopeutta uskaltaa vielä tiputtaa, että ehdin aikataulussa, 24 tunnissa, suorittaa koko matkan. Mikään paniikki ei tullut missään vaiheessa, joten totesin useamman kerran, että vielä voi rauhassa hidastaa. Kovien jalkatuntemusten vuoksi halusin ottaa varman päälle, ettei mitään pidempiaikaisia jalkaongelmia tule liian kovaa juoksemisesta. Loppumatkasta väsymys, sekä matkan aiheuttama että valvomisen aiheuttama, alkoi tuntua myös fyysisesti. Arvatenkin juuri väsymyksestä johtuen kylmä ja kuuma olo eivät loppumatkasta vuorotelleet, kuten siihen asti, vaan ne olivat yhtä aikaa. Kun kyltti näytti, että matkaa on enää yksi kilometri, alkoi homma tuntua jo valoisammalta. Aikaa oli niin paljon, ettei sen viimeisen kilometrin takia tarvinnut pitää mitään kiirettä. Ei siitäkään huolimatta, että se osoittautui oikeasti pitkäksi kilometriksi. Ihan varmasti siinä kohdassa ei merkki ollut ihan kohdallaan, vaan todellisuus oli ehkä 1,5 kilometrin luokkaa. Joka tapauksessa reitti tuli suoritettua 24 tunnissa ja vielä jäi 13 minuuttia aikaakin! Ensimmäinen ajatus maaliintulon jälkeen oli, että SE OLI UPEAA. Toinen ajatus oli, että kävipäs se helposti. Joskus ei voi kuin ihmetellä, miten lyhyt muisti ihmisellä voikaan olla.

Ensimmäinen asia mökille selvittyäni oli saunan laittaminen päälle. Sitten syömään, jalkojen vaurioiden silmämääräinen tarkastus ja saunaan, minkä jälkeen otin pienet ”päiväunet”. Jaloista löytyi pari rakkoa sekä selvisi syy, miksi päkiät olivat niin kipeitä matkatessa. Jalkoihin laittamani rakonestolaastarit olivat irronneet ja kauheassa rutussa juuri päkiöiden alla.

IMG_20160610_153603

Parin tunnin unilta herättyäni pohdin, uskallanko edes nousta sängystä, kun silloin selviää miten pahasti jalat ovat vielä kipeät. Rohkaisin mieleni ja nousin ylös todeten, että eipä niissä jaloissa oikein mitään tunnu. Kun taksilla lähdin hakemaan autoa Karhunkierroksen alkupäästä, kenkien käyttö oli hieman epämukavaa, mutta siitäkin selvisin. Auton jälkeen hain selviytymispakkaukseni piilottamastani paikasta ja siinä sivussa pompin muutamia portaita ja pätkän pitkospuita, eikä sekään tuottanut mitään ongelmia. Oletettavasti tuollainen parin tunnin tauko kesken matkan olisi todellakin parantanut matkustuskykyä huomattavasti loppua kohden.

Keskiviikkona suunnittelin lähteväni autolla jonnekin laavupaikan lähettyville ja istuvani laavulla nauttimassa ulkoilmasta. Koska keskiviikkona satoi ja oli ennustettu myrskyistä säätä, luontoon lähdön sijaan tuli käyttöön Plan B.

Iltapäivällä sää parani ja ehdin jo tuntea houkutusta mennä haastavin loppumatka uudestaan ottaen valokuvia teidänkin iloksi (sillä silloin kun siellä olin, ei kuvaaminen enää jaksanut kiinnostaa, vaikka maisemat olivat tuntureiden huipuilla todella upeita), mutta päädyin siihen, että elimistöni tarvitsee vielä lepoa.

Opinko tästä jotain? Ainakin sen, että kannattaa oikeasti panostaa riittävän lämpimiin varusteisiin. Kylmyys oli pahinta koko reissussa. Olisi pitänyt pystyä pitämään paremmin taukoja. Oulangan luontokeskuksella pitämäni tauon jälkeen olo oli erittäin pirteä jatkamaan. Samoin koko reissun jälkeen se yhteensä ehkä noin neljän tunnin rauhoittuminen mökillä syöden, saunoen ja nukkuen vei suurimman osan retken rasituksesta mukanaan. Jos olisin pitänyt tunnin tai parin tauon esimerkiksi siellä 50 km kohdalla, jolloin matka alkoi vähän tökkiä, niin olisinko jatkanut siitä taas ihan kuin mitään en olisi tehnytkään? Tai jos olisin pysähtynyt edes sen verran, että olisin tarkastanut jalat silloin kun alkoi sattua ja ottanut rytyssä olevat laastarit pois, niin olisiko se muuttanut lopputulosta oleellisesti. Ehkä. Todennäköisesti.

Selviytymispakkaus oli ideana hyvä, mutta toteutuksessa jäi moni asia puolitiehen. Loppumatkan kuljin pääasiassa Siripirin voimin. Jatkossa mukaan pitää ehdottomasti varata eväitä siten, että ne riittävät säännöstelemättä loppuun asti. Lisäksi panostaisin enemmän suolaisiin eväisiin ja vaihteluun, sillä vaikka Siripirit antavat voimia hyvin, ne alkavat kyllästyttää yllättävän paljon. Ja ehkä ensi kerralla muistaisin hyödyntää mukana olevat suolapähkinät sen sijaan, että vain raahaisin niitä painolastina repussa. Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten reitti sujuisi, jos olisi aloittanut Rukan haastavasta maastosta ja edennyt helppoa maastoa kohti. Pakko se on vielä toiseen kertaan mennä ja korjata nuo epäkohdat. Mielellään pian. Aikatavoitettakin voi vähän tarkastaa. Kuka haluaa lähteä mukaan?

IMG_20160606_155317

Ystäväni Marja kiersi Karhunkierroksen omaa reissuani seuraavana päivänä vähän perinteisemmällä matkustustahdilla. Kannattaa lukea hänen blogistaan Marjan jalkapatikat maisemakuvauksia ja katsella kuvia hieman enemmän. Itse en ehtinyt niihin niin panostaa.

 

0 vastausta

  1. […] Jos intoa ja kuntoa riittää, niin saman reitinhän voi vetäistä vaikka vuorokaudessa. Ystäväni Iita teki juuri näin 6.6.2016 alkaen eli päivää ennen oman retkemme alkua. Lue hänen Karhunkierroksensa tarina Kissankulman Ikiliikkujien blogista. […]

Jätä kommentti