Kehopositiivisuus – rakastava suhde omaan kehoon

”Miksi sinä käyt juoksemassa, ethän sinä ole lihava?” Yleinen kysymys, jonka luultavasti jokainen normaalipainoinen juoksija on joskus kuullut. Kun ylipainoinen kertoo juoksevansa, yleinen reaktio vastapuolelta on pikainen vilkaisu päästä varpaisiin. Monilla ihmisillä on vahva oletus siitä, millaiselta juoksijan – tai ihmisen yleensä – kuuluu näyttää. Toisaalta monella on oletus, että juoksua tai liikuntaa harrastetaan vain ulkonäön takia. Liittyykö ulkonäkö ja liikunta oleellisesti toisiinsa?

Oman kehonsa hyväksymisestä sellaisena kuin se on, puhutaan kehopositiivisuutena. Se on pyrkimys vapautua ulkoisten odotusten ikeestä ja hyväksyä oma keho sellaisena kuin se on tällä hetkellä. Kehopositiivisuus korostaa kaikkien kehojen ainutlaatuisuutta ja arvokkuutta, riippumatta siitä, miten ne sopivat perinteisiin kauneusnormeihin. Se ei tarkoita, ettei keho saisi tai voisi muuttua tai että terveellisempiin elintapoihin vaihtaminen olisi kiellettyä.

Jos puolisomme, lapsemme tai paras ystävämme lihoo, vaikuttaako se meidän tunteisiimme häntä kohtaan? Todennäköisesti ei. Ehkä toivomme, että hän terveytensä takia huolehtisi painostaan ja saatamme yrittää tukea häntä siinä. Omiin tunteisiimme häntä kohtaan se ei kuitenkaan vaikuta.

Jos itse lihomme tai ulkonäkömme muuttuu esimerkiksi iän myötä, vaikuttaako se tunteisiimme itseämme kohtaan? Eikö meidän pitäisi arvostaa itseämme ulkonäöstämme huolimatta yhtä paljon kuin toisia?

Ulkonäkömyönteisyys ja positiivinen kehonkuva

Lihavuus on valitettavasti usein liitetty negatiivisiin stereotypioihin. Johtuuko se ennakkoluuloista, koulutuksen puutteesta vai yksinkertaisesti vallitsevista kauneusihanteista? Jo lievästä ylipainosta voi seurata arvostelua terveyden laiminlyönnistä, vaikka terveyteen vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuten juuri liikunta, jota ylipainoisten ei ajatella harrastavan ainakaan muuten kuin epätoivoisena yrityksenä laihduttaa. Lihavien usein ajatellaan olevan tyhmempiä tai aikaansaamattomampia kuin muiden, aivan kuin kehonpaino vaikuttaisi älykkyyteen.

Vaikka terveys on tärkeä osa hyvinvointia, lihavuutta ei tulisi automaattisesti liittää sairauteen tai huonoon terveyteen. Kuitenkin yhteiskunnassa saattaa vallita vahva käsitys siitä, että laiha keho on terveempi ja vahvempi, mikä voi johtaa ison ruumiinrakenteen leimaamiseen huonoksi ja siihen liittyvään paineeseen muuttaa kehoa terveyden nimissä. Tietenkin lihavuus on terveysriski, mutta vielä suuremmaksi terveysriskiksi se muodostuu, jos se estää ympäristön suhtautumisen vuoksi liikkumasta, jos se saa aikaan masennusta tai jos se luo epäterveen suhtautumiseen ruokaan ja syömiseen.

Monet lihavat kokevat, että heidän terveyshuoliaan ei oteta vakavasti. Mikä tahansa vaiva onkin, se saatetaan lääkärissä kuitata ehdotuksella laihduttaa. Vasta sitten kun henkilö laihtuu eikä ongelma poistu, aletaan tutkia, mistä se voi johtua. Laihatkin ihmiset sairastuvat, miksi lihavat eivät voisi sairastua johonkin lihavuudesta riippumattomaan vaivaan? Tällainen asenne on omiaan ruokkimaan ylipainoisen kuvaa siitä, ettei hän ole ylipainoisena riittävän arvokas saamaan edes kunnollista lääkärinhoitoa.

Yhteiskunnallinen painostus

Yhteiskunta painottaa usein ulkoista olemusta enemmän kuin yksilön hyvinvointia. Paino, koko ja ulkonäkö voivat saada liiallista huomiota, kun taas terveyden monimuotoisuus ja henkinen hyvinvointi jäävät vähemmälle huomiolle. Tämä luo epäterveitä paineita yksilöille sopeutua normeihin, vaikka ne eivät aina heijastaisi heidän todellista terveyttään tai onnellisuuttaan.

On tärkeää pyrkiä muuttamaan yhteiskunnan asenteita ja luoda tilaa monimuotoisuudelle kehon koossa ja muodossa. Ymmärtämällä, että kaikki kehot ovat erilaisia ja ainutlaatuisia, voimme edistää hyväksyntää ja rakentaa yhteiskuntaa, joka ei tuomitse kehoa sen perusteella, miten se vastaa normeja.

Kehopositiivisuus, oman kehon hyväksyminen tieteen valossa – terveellinen ajattelutapa vai ”läskien ihannointia”

Kehopositiivisuudella on vahva perusta tieteellisissä tutkimuksissa. Psykologiset vaikutukset kehopositiivisuuteen ulottuvat syvälle mielen mekanismeihin, ja tutkimukset osoittavat selkeästi, että myönteinen suhtautuminen omaan kehoon voi parantaa yksilön kokonaisterveyttä.

Pyykkinen hyvinvointi ja terveys

Kehopositiivisuus on suorassa yhteydessä parempaan mielen hyvinvointiin. Ihmiset, jotka hyväksyvät oman kehonsa ja näkevät sen myönteisessä valossa, kokevat usein korkeamman itsetunnon ja elämänlaadun. Kehopositiivisuus toimii ikään kuin suojaavana tekijänä mielenterveysongelmia vastaan, vähentäen esimerkiksi masennusriskiä. Masentunut ihminen ei ole välttämättä kykeneväinen tekemään terveyden kannalta parempia vaihtoehtoja.

Fyysinen terveys ja hyvinvointi

Kehopositiivisuus ei ole pelkästään mielenterveyteen vaikuttava tekijä, vaan sillä on myös konkreettisia vaikutuksia fyysiseen terveyteen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset, jotka harjoittavat kehopositiivista ajattelua, voivat kokea vähemmän stressiä, mikä puolestaan ​​vähentää stressin aiheuttamia terveysriskejä, kuten sydän- ja verisuonisairauksia. Toisin sanoen kehopositiivisuus kompensoi lihavuuden terveysriskejä.

Lisäksi kehopositiivinen suhtautuminen omaan kehoon voi lisätä liikunnan iloa. Sen sijaan, että liikunta nähdään pakollisena ponnistuksena ulkonäön muokkaamiseksi, se voi tulla ilon ja nautinnon lähteeksi, mikä edistää terveellistä elämäntapaa. Kun hyväksyy kehonsa, uskaltaa mennä kuntosalille tai lähteä lenkille juoksutrikoissa miettimättä mitä muut ajattelevat. Terveyden kannalta pätee ehdottomasti englanninkielinen sanonta: ”Better fit and fat than lean and lazy,” On parempi olla hyväkuntoinen ja lihava kuin laiha ja laiska.

Kehonkuva, ruumiinrakenne ja media

Median vaikutus kehonkuvaan on merkittävä. Mainonta, televisio, elokuvat ja sosiaalinen media voivat luoda vääristyneitä kauneusihanteita, jotka asettavat paineita yksilöille sopeutua näihin standardeihin. Valokuvankäsittelyn yleisyys media-alalla voi luoda epärealistisia odotuksia omasta ulkonäöstä. ”Täydellisten” ihmisten kuvien katsomisessa on hyvä muistaa, että ne eivät ole todellisia. Vaikka kuvankäsittelyä ei olisikaan käytössä, kuvat ovat käytännössä aina mahdollisimman edustavassa asennossa mahdollisimman edustavasta kuvakulmasta otettuja. Todellisessa elämässä toista ei koskaan voi nähdä pelkästään parhaimmillaan.

Toisaalta viime aikoina on tapahtunut myös positiivista kehitystä kehopositiivisuuden edistämisessä mediassa. Monet vaikuttajat ja julkisuuden henkilöt ovat alkaneet korostaa monimuotoisuutta ja aitoutta, mikä on osaltaan muuttanut näkemystä kauneudesta ja kehopositiivisuudesta.

Kehopositiivisuuden vaikutus yhteiskuntaan näkyy myös lainsäädännössä ja yritysmaailmassa. Esimerkiksi monissa maissa on otettu käyttöön lakeja, jotka kieltävät syrjinnän ulkonäköön liittyvissä asioissa. Yritykset puolestaan ovat alkaneet muuttaa markkinointistrategioitaan vastaamaan kehopositiivisuuden periaatteita, mainoksissa ei näy enää pelkästään perinteisen kauneusihanteen täyttäviä ihmisiä.

Kauneusihanteiden ja kauneusnormien haastaminen, kehopositiivisuus arjessa

Muutokset ajattelussa kaikkien hyväksyntään ulkonäöstä riippumatta ovat mahdollisia ja se on askel kohti terveellisempää ja armollisempaa suhdetta kehoon. Kehopositiivisuuden teoria ei rajoitu ainoastaan ideologisiin periaatteisiin, vaan se vaatii konkreettisia tekoja ja ajattelutapojen muutoksia arkipäiväisessä elämässä.

  • Oman kehon hyväksyminen

Puhu arvostavasti ja positiivisesti omasta kehostasi.

  • Pukeutuminen

Valitse vaatteita, jotka korostavat vahvuuksia ja tuntuvat mukavilta.

  • Ihmissuhteet ja kehopositiivisuus

Kehopositiivisuus vahvistuu, kun ympärillämme olevat ihmiset tukevat ja kannustavat meitä olemaan armollisia itseämme kohtaan.

  • Kehopositiivisuus parisuhteessa

Avoin keskustelu kumppanin kanssa omista tunteistaan ja tarpeistaan, sekä toisen kehon kunnioittaminen juuri sellaisena kuin se on, ovat tärkeitä elementtejä kehopositiivisessa parisuhteessa.

Nuorten ja lasten lihavuus

Kehopositiivisuuden edistäminen lasten ja nuorten keskuudessa on erityisen tärkeää, sillä varhaiset kokemukset voivat muokata koko elämän ajan suhdetta kehoon. Onko olemassa nuorta, joka ei kipuilisi oman kehonsa kanssa? Jos nuori tuntee, että häntä ei hyväksytä sellaisena kuin hän sillä hetkellä on, on riskinä epäterve suhtautuminen ruokaan, syömishäiriöt ja mielenterveysongelmat. Nämä ongelmat pätevät toki kaiken ikäisiin, mutta nuoret ovat erityisen riskialttiita. Tässäkin pätee se, että itsensä ja toisten hyväksyminen juuri omanlaisena tukee terveyttä ehkäisten näitä ongelmia.

Negatiivinen kehonkuva aiheuttaa usein tarvetta muuttaa sitä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla tavoitteena laihduttaminen nopeasti. Vaikka se on yleistä vanhempienkin ihmisten keskuudessa, se usein korostuu nuorena. Joku paastoaa koko päivän ja syö illalla nälissään kolmen päivän ruoka-annoksen valtavien itsesyytösten vallassa. Joku toinen on kaalikeittodieetillä viikkoja, pudottaa hieman painoaan ja jatkaa sen jälkeen syömistä entiseen malliin keräten kaikki kilot korkojen kanssa takaisin. Joku syö yksinkertaisesti liian vähän, josta seuraa puutostiloja, väsymystä ja voimattomuutta, mitkä altistavat hotkimiselle. Joku aloittaa tupakoinnin ja joku toinen ei uskalla lopettaa sitä, koska tupakoinnin ajatellaan edistävän painonhallintaa. Joku karppaa ja nostaa samalla kolesteroliarvonsa tappiin. Joku pitää itseään nälissä niin kauan, että hotkii lopulta sokeria valtavia määriä. Tyytyväisyys omaan kehoonsa auttaa syömään tasapainosesti, opettelemaan uusia, pieniä tapoja ja saamaan tuloksia maltillisesti, mutta pysyvästi. Pudottaa sitten painoa tai ei, itsensä hyväksyvä voi elää terveemmin kuin edellä mainitut laihduttajat

Lasten terveelliset elämäntavat ovat vanhempien vastuulla

Perheet ovat keskeisiä kehopositiivisuuden opettajia. Vanhempien rooli on tarjota turvallinen ympäristö, jossa lapset voivat kokea olevansa hyväksyttyjä juuri sellaisina kuin he ovat. Vanhemmat voivat myös toimia positiivisina roolimalleina omassa suhtautumisessaan kehoonsa. Puhutko ääneen negatiivisesti omasta kehostasi lastesi kuullen? Arvosteletko toisten ulkonäköä lastesi kuullen? Haluatko opettaa heille, että ihmisen arvo riippuu hänen ulkonäöstään?

Keskustelut perheessä kehopositiivisuudesta, omanarvontunnosta ja terveellisistä elämäntavoista voivat auttaa nuoria ymmärtämään, että kaikki kehot ovat arvokkaita ja ansaitsevat kunnioituksen. Jos vanhempi on huolissaan lapsensa terveydestä, kehosta huomauttelun sijaan käytännön toimina vanhemmat voivat huolehtia siitä, että lapsilla ja nuorilla on terveellistä ruokaa tarjolla. Jos kaapit ovat täynnä sipsiä ja karkkia, mutta kasvikset ja hedelmät loistavat poissaolollaan tai ovat harvinaisia ja rajoitettuja, on selvää, että lapsi tai nuori syö epäterveellisesti. Valitettavasti tämä on tilanne monissa kodeissa. Vanhemmat saattavat jopa laskea, että kasvikset ovat liian kalliita suomatta edes ajatusta karkki- tai sipsihyllyn tuotteiden hinnoille. Jos lapsi on lihava, syy on vanhemman, ei lapsen. Lapsen täytyy saada arvostaa itseään joka tapauksessa ja vanhemman pitäisi korjata olosuhteet sellaiseksi, että lapsi saa mahdollisimman terveen elämän.

Kehopositiivisuus ja Terveys, kokonaisvaltainen hyvinvointi

Kehopositiivisuus ei ole läskien ihannointia, vaan se on pyrkimys luoda ympäristö, jossa kaikki voivat tuntea olonsa arvokkaiksi ja hyväksytyiksi. Se kannustaa monimuotoiseen kauneuteen ja itsearvostukseen. Kehopositiivisuus voi olla voimavara, joka auttaa yksilöitä rakastamaan itseään ja tekemään terveellisiä valintoja oman hyvinvointinsa puolesta.

Tieteellinen perusta oman kehon hyväksymiseen sellaisena kuin se on, on vahva, se tarjoaa sekä psyykkisiä että fyysisiä terveysvaikutuksia. Edes merkittävä ylipaino ei estä terveellisiä elämäntapoja, päinvastoin niitä tukee sekä itsensä hyväksyminen että toisten hyväksyntä. Olet hyvä sellaisena kuin olet, joten ansaitset parhaan mahdollisen huolenpidon. Anna se itsellesi panostamalla terveellisiin elämäntapoihin ruumiinrakenteestasi riippumatta. Anna myös muille kehorauha, kaikki muutkin ovat hyviä sellaisena kuin he ovat. Arvostamalla heitä voit parhaiten tukea heidän terveyttään.

Aloita itsestäsi huolehtiminen vaikka tarjoamalla itsellesi teetä. Olet ansainnut sen!