Jalkojen suoruus on yksi asia, mikä usein on pielessä juoksutekniikassa. On hyvin tyypillistä juosta siten, että jalat astuvat ikään kuin samalle ladulle. Tällöin jalat usein kiertävät ja tulevat maahan ergonomian kannalta vinoon. Nivelet eivät ole suorassa painopisteeseen nähden ja askeleen aiheuttama ”isku” vääntää niitä vinoon ja rasittaa turhaan. Joskus jalat eivät kierrä kunnolla toista jalkaa ja ihmiset jopa ”potkivat” itseään nilkkaan tai pohkeeseen juostessaan.
Silloin kun maassa on sen verran lunta, että jalanjäljet jäävät näkyviin, kannattaa jossain vaiheessa lenkkiä pysähtyä tarkastelemaan niitä. (Koskee myös kävelylenkkejä.) Oikean ja vasemman jalan tulisi kulkea selkeästi ”omalla ladulla”, eli siten, että jos keskelle piirtäisi suoran viivan, jalkojen jäljet jäisivät eri puolelle viivaa. Kesäaikaan tätä voi tarkkailla vaikka juoksemalla lätäkön läpi ja katsomalla peräänsä jättämiään märkiä jalanjälkiä.
Askelten suoristaminen saattaa vaatia hieman keskittymistä. Hyvä keino on juosta välillä jotain maassa olevaa viivaa pitkin siten, että huolehtii jalkojen jäämisestä viivan eri puolille. Esimerkiksi tien reunaviiva tai urheilukentän juoksuratojen rataviivat ovat hyviä. Suotavaa olisi, että jalkojen väliin jäisi noin viiden sentin levyinen ”keskiura” latujen väliin, mutta kunhan siihen saisi piirrettyä edes ohuen viivan.
Juoksutekniikan (ja kävelytekniikan) korjaamiseen kannattaa yrittää motivoitua, koska on helppoa kuvitella, että jos astuu koko elämänsä niveliä kuluttavasti jokaisella askeleella, niin kyllä se nivelissä jossain vaiheessa tuntuu. Niitä askelia kuin tulee elämän aikana toivottavasti aika paljon. Mitä passiivisempia olemme arjessa, sen vaikeammaksi oikea tekniikka tulee.
Pienillä lapsilla askellus yleensä muokkaantuu alussa oikeaksi. Askelluksen säilymistä hyvänä tukee myös se, että lapset liikkuvat paljon. Tällöin tekniikka usein muokkaantuu ergonomiseksi. Lapset ovat kuitenkin mallioppijia myös kävelyn ja juoksemisen suhteen.
Välillä kuulee sanottavan, että lapsi kävelee kuin isänsä. Siinä voi olla jotain perinnöllistä, mutta usein siinä on myös mallioppimista. Teini-iässä se sama lapsi ei kävelekään enää kuin isänsä, vaan kuin suosikkirokkarinsa. Oikealla tekniikalla voi siis paitsi ehkäistä omia nivelvaivojaan iän karttuessa, se saattaa epäsuorasti edesauttaa omien lasten nivelterveyttä. Tosin heidän kohdallaan myös sillä rokkarilla on osansa, samoin kuin luonnollisesti lapsen omilla elintavoilla myöhemmin elämässä.
