Matkalla Pariisiin!

”Hyvä Team Rynkeby 2017 hakija. Kiitos hakemuksestasi. Hakemuksesi perusteella sinut on valittu jatkoon.” Näillä sanoilla alkoi 2.9 tullut sähköpostiviesti, jolla varmistui seuraava tavoitteeni. Ensi kesänä pyöräilen joukkueen mukana Pariisiin!

Heinäkuussa 2016 Team Rynkebyn 38 joukkuetta eli noin 1500 pyöräilijää eri kaupungeista Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Färsaarilta saapuivat yhtä aikaa poliisisaattueessa Pariisiin. Pyöräilijät polkivat lähtökaupungeistaan joukkueina, kunnes viimeiset 15 kilometriä kuljettiin yhtä matkaa päätöstilaisuuteen Pariisiin, Prairie du Cercle Sudiin. Se oli 15. Team Rynkebyn suorittama hyväntekeväisyyspyöräily. Minä olen mukana 16. pyöräilyssä!

Suomessa sairastuu joka vuosi noin 150 lasta syöpään. Suurin osa heistä onneksi paranee, mutta parantuneista valtaosalle jää pysyviä ja vakavia terveyshaittoja syövästä tai sen hoidosta. Joskus hoitoa myöhäishaittoihin voi olla vaikeaa saada. Sylva ry tekee työtä pääosin lahjoitusvaroilla ja sen toimintaa kuuluu mm. kuntoutus, vertaistuki, tutkimustyö, hoito-oppaiden julkaisu, tiedotusmateriaali ja koulutustilaisuuksien järjestäminen syöpäsairaiden lasten ja nuorten parissa työskenteleville. Vuonna 2015 Suomen Sylva ry sai 238 886 euroa lahjoitusvaroja Team Rynkebyn kerääminä. Kaikki kerätyt varat menevät lyhentämättömänä syöpälasten hyväksi.

Matka polkupyörällä kohti Pariisia ja syöpää sairastavien lasten auttamista on alkanut! Tästä alkaa vuosi, johon kuuluu paljon treenaamista ja polkupyöräilyä sekä varainkeruuta syöpälasten hyväksi. Odotettavissa on uusia ystäviä, yhteistreenejä, erilaisia tapahtumia ja noin viikon kestävä, noin 1200 kilometriä pitkä polkupyörämatka Turusta Pariisiin. Ensimmäiset yhteiset tapaamiset on jo sovittu, joten projekti on lähtenyt käyntiin. Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä matkaa blogin välityksellä!

1 vastaus

  1. Tosi upeaa! Välillä voi unohtua, kuinka suuri rooli yhdistyksillä ja vapaaehtoistyöllä on meillä Suomessa julkisen sektorin tukena. Liikunnassa, sosiaalityössä ja monessa muussa. Verojen maksaminen ei enää riitä, vaan voimme tehdä omia valintoja ja olla itse kukin mukana tärkeässä työssä. Onnea ja iloa matkaan sinulle sekä koko Team Rynkebyn joukkueelle! :) Ehkäpä kunnioitettavat 238 866 € menee tänä vuonna rikki!

Jätä kommentti