Näin valitset parhaat juoksukengät

Vaikka juoksu ei vaadi kauheasti pakollisia välineitä, hyvät juoksukengät ovat ehdottoman tärkeitä. Tarjolla on useita merkkejä ja malleja, mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Kaupoista löytyy yleensä erikseen naisten juoksukengät ja miesten juoksukengät. Valitsemalla kengät oikein, saa juoksusta huomattavasti miellyttävämpää, ja ne saattavat säästää rasitusvammoilta. Mitä seikkoja kenkien valinnassa pitää huomioida?

Pronaatiotuetut juoksukengät

Jalkaterän tärkein kaarirakenne on mediaalikaari, eli sisäkaari tai pitkittäiskaari, joka sijaitsee kantaluun ja jalkapöytäluun välissä. Se toimii kehon luonnollisena iskunvaimennuksena joustamalla askeleen osuessa maahan. Tätä iskunvaimennusta kutsutaan pronaatioksi. Jalkaterän laskeutuessa liikaa, sisäkaari madaltuu ja nilkka kääntyy sisäänpäin. Tällöin kyseessä on ylipronaatio. Joskus jalka voi olla luonnostaan matalakaarinen, mutta usein kaari laskeutuu ajan myötä.

Laskeutunutta jalkaterää kannattaa hoitaa fysioterapialla, mutta varsinkin useiden raskauksien jälkeen se saattaa olla laskeutunut niin paljon, ettei sitä saa enää kokonaan korjautumaan. Matalakaarinen jalkaterä on usein leveämpi, jolloin leveälestiset juoksukengät ovat paras valinta. Leveä lesti kannattaa huomioida myös kengissä yleensä, ei vain juoksukengissä. Matalakaariselle jalalle valittu kenkä voi olla myös hieman kiertojäykkä. Yksilölliset tukipohjalliset saattavat olla myös tarpeen. Kannattaa kokeilla myös pronaatiotuettuja kenkiä. Uudelleen: matalakaarista jakaa kannattaa yrittää parantaa jalkajumpalla, joten fysioterapeutin tapaaminen voi olla tarpeen.

Korkeakaarisessa jalkaterässä mediaalinen kaarirakenne on vastaavasti tarpeettoman korkea. Jos se on lisäksi jäykkä, ei jalan luontainen iskunvaimennus toimi, joten rasitusvammojen välttämiseksi kenkien hyvä iskunvaimennus voi on tarpeen. Jäykkärakenteiseen, korkeakaariseen jalkaan kannattaa valita kiertolöysät kengät, mutta jos kaarirakenne on yliliikkuva, kannattaa valita hieman kiertojäykemmät kengät. Kenkien tulisi olla neutraalit, eli ilman pronaatiotukea. Yksilölliset tukipohjalliset voivat olla tarpeen myös korkeakaariselle jalalle.

Normaalikaariseen eli neutraaliin jalkaan soveltuvat neutraalit kengät. Niiden tulisi olla kiertolöysät. Ohutpohjaiset kengät ja paljasjalkakengät antavat jalalle mahdollisuuden liikkua luonnollisella tavalla, joten normaalirakenteiselle jalalle ne ovat hyvin suositeltavat.

Juoksukengän koko – valitse oikein

Kenkien kärkiin tulisi jäädä peukalon verran tilaa pisimmän varpaan ja kärjen väliin. Monet juoksevat liian pienillä kengillä, mikä aiheuttaa helposti hiertymiä ja jalkojen virheasentoja sekä mustia varpaankynsiä. Myös liian isot kengät altistavat virheasennoille.

Jalan leveys pitää ehdottomasti huomioida kenkien valinnassa. Naiset ja miehet ovat usein jalkaterältään erilaisia, joten miesten ja naisten juoksukengät eroavat toisistaan ensisijaisesti leveyden vuoksi. Parhaat juoksukengät naisille, joilla on leveälestinen jalka, voi löytyä miesten osastolta, kun taas parhaat miesten juoksukengät voivat olla naisten osastolla niille miehille, joilla on kapea lesti.

Jalkineiden kokonumerot ovat eri valmistajien kengissä hyvin erilaisia. Parasta on mitata oma jalkaterä ja verrata sitä juoksukengät sisäpohjaan. Jalan ääriviivat voi myös piirtää pahville ja leikata siitä oman jalkateränsä malli, jota voi sovittaa kenkään. Jalkaa piirtäessä tulee seistä paino molempien jalkojen päällä tasaisesti. Paras olisi, jos joku muu piirtäisi viivat. Lestien koko vaihtelee myös saman valmistajan kengissä, jopa samoissa malleissa, joten kenkiä ei kannata koskaan ostaa pelkästään sillä perusteella, että kyseinen malli sopi viimeksi hyvin.

Juoksukengästä voi myös irrottaa sisäpohjan ja seistä sen päällä jälleen paino tasaisesti molemmilla jaloilla. Pitää muistaa, että jalkaterät kasvavat hieman rasituksessa, joten sovita kenkiä iltapäivällä tai lenkin jälkeen. Kenkiä kannattaa sovittaa molempiin jalkoihin, ja kengät jalassa kannattaa hieman kävellä tai hyppiä jo valintavaiheessa.

Vaimennetut juoksukengät

Kanta-askeltaja tarvitsee kenkiin kantapäihin iskunvaimennusta, kun taas päkiäaskelluksella vaimennuksesta on hyötyä enemmän päkiän kohdalla. Hyvät juoksukengät ylipainoiselle tai muuten raskasrakenteiselle saattavat tarvita iskunvaimennusta, mutta varovaisella juoksun aloituksella ja kohtuullisilla matkoilla se ei välttämättä ole tarpeen. Voimakkaan iskunvaimennuksen haittapuoli on, että se aiheuttaa helposti pomppivaa juoksua tai huonompaa askellusta, jolloin jalkojen iskutus ja rasitus on iskunvaimennuksen takia itse asiassa suurempi. Lisäksi iskunvaimennus tuo kenkään jonkin verran lisää painoa ja pehmentää, joten se tekee juoksemisesta raskaampaa. Pitkillä juoksumatkoilla joutuu tekemään valinnan: kevyet juoksukengät ja kevyempi juoksu vai raskaammat, mutta hyvin vaimennetut juoksukengät.

Juoksualusta vaikuttaa myös iskunvaimennuksen tarpeeseen. Parhaat juoksukengät asfaltille tai juoksumatolle tarvitsevat iskunvaimennusta enemmän kuin pururadalla tai metsässä juostessa.

Hiilikuitu, GoreTex, paljasjalka, polkujuoksuun, asfaltille vai nastat

Kenkiä valitessa tulisi kokeilla kädellä, ettei kengän sisältä löydy hankaavia saumoja tai muita kovia rakenteita, mitkä voivat hangata jalkaa. Sukkamaiset kengät ovat hyvin kevyitä ja niiden päällysmateriaali mukailee hyvin jalan liikkeitä sekä hengittävät hyvin. Sellaisista kengistä saattaa löytyä hyvä vaihtoehto paljasjalkakengille. Märille olosuhteille löytyy kalvopäällysteisiä kenkiä, kuten GoreTex-kenkiä, joista voi löytää normaaleissa lenkkiolosuhteissa hyvin vedenpitävät juoksukengät. Näillä jalat pysyvät paremmin kuivina, mutta lämpiminä ne pysyvät juostessa yleensä, vaikka kastuisivat lenkillä. Kastumista ei kannata liikaa pelätä.

Ulkopohja vaikuttaa ennen kaikkea kenkien pito-ominaisuuksiin. Polkujuoksukengät ovat isokuvioisempia kuin asfaltille tarkoitetut kengät. Tasapohjaisemmat kengät ovat metsässä liukkaammat, mutta polkujuoksukengät kuluvat asfaltilla nopeasti. Molempiin juoksumaastoihin on perusteltua ostaa juuri niille tarkoitetut kengät.

Nastakengät toimivat hyvin jäisellä tiellä, mutta kuivalla asfaltilla ne ovat huonoja eikä paksussa ja pehmeässä lumessa nasta hyödytä. Juoksukengät nastoilla on ehdoton liukkaan kelin kenkä, mutta niissä joutuu usein tekemään kompromisseja muiden ominaisuuksien, kuten kengät kiertojäykkyyden kanssa.

Kilpajuoksuun käytetään nykyisin paljon hiilikuitukenkiä. Hiilikuitu lisää juoksukengän jousto-ominaisuuksia ja niillä tavoitellaan ja saadaan parempia kisatuloksia. Joustavat kengät vähentävät jalkojen rasitusta, jotkut ovat kokeneet, että he eivät voisi jatkaa juoksuharrastusta enää iän karttuessa ilman hiilikuitukenkiä.

Juoksukenkien nauhoituksella voi vaikuttaa paljon kengän istuvuuteen. Olisi hyvä perehtyä erilaisiin nauhoitusmahdollisuuksiin ja valita niistä omille jaloilleen sopivin. Eri kengät saattavat tarvita erilaisen nauhoituksen istuakseen parhaiten, joten nauhoitustapaa kannattaa tarkistaa aina uusien kenkien kohdalla.

Paljain jaloinkin voi juosta. Talvella lumessa kannattaa kokeilla myös juoksemista villasukilla.

Yhteenveto juoksukenkien valintaan vaikuttavista asioista

  • Millaisella alustalla juostaan
  • Millainen on ruumiinrakenne
  • Mikä on jalkaterän pituus ja leveys
  • Millainen on jalkaterän rakenne
  • Onko virheasentoja tai muita yksilöllisiä ongelmia
  • Minkä pituisia matkoja juostaan

Ensimmäiset lenkit uusilla kengillä saattaa aiheuttaa hankaumia, mutta usein kengät muotoutuvat jalkoihin muutamien juoksulenkkien jälkeen. Uusilla kengillä ei siis koskaan kannata lähteä heti juoksemaan pidempiä matkoja. Toisaalta kengät voivat aluksi tuntua hyviltä, mutta vasta muutamien lenkkien jälkeen osoittautuvat soveltumattomiksi. Kenkien valinnassa täytyy hyväksyä se, että vaikka valinnan tekee kuinka hyvin, aina ei osu oikeaan. Muutama vinkki hyviin juoksukenkiin löytyy tästä blogikirjoituksesta.