Tekemistä luonnosta osa 4: Käpylehmä ja kaarnavene

Kaarnaveneet ja käpylehmät ovat edustaneet tärkeää osaa vanhempien sukupolvien lapsuuden leluista. Meistä useimmille vanhemmat opettivat lapsena niiden tekoa, mutta kuinka moni on opettanut nämä taidot omille lapsilleen? Vaikka nykyisen, teollisen lelupaljouden keskellä kuvittelemme, että lapsemme eivät niitä arvosta, totuus on usein ihan toinen – varsinkin kun niitä tehdään omien vanhempien tai isovanhempien seurassa. Niiden parissa askarrellessa on myös hieno tilaisuus kertoa lapsille omasta ja vanhempiemme historiasta.

Nyt kehotamme menemään metsään etsimään kuusia ja mäntyjä sekä niiden käpyjä ja kaarnaa. Käpy sisältää puun siemeniä jotka ovat useiden lintujen ja pikkunisäkkäiden ruokaa. Kuinka monella eri tavalla syötyjä käpyjä löydät ja osaatko selvittää kuka ne on syönyt?

käpyelukatKäpyjen keräämisestä on muistutettava, että siihen tarvitsee maanomistajan luvan, vaikka kukaan tuskin kieltää muutaman kävyn keräämistä käpylehmiksi. Käpyjen lisäksi käpylehmiin tarvitsee sopivia oksanpätkiä, joista saa tehtyä jalat. Jalat tulee työntää kävyn suomujen väliin mahdollisimman tukevasti, ja niin että käpylehmä seisoo myös tukevasti. Männyn ja kuusen kävyt ovat sopivasti erikokoisia, joten niistä saa tehtyä erilaisia eläimiä, lehmiä, lampaita ja vain mielikuvitus on rajoittamassa vaihtoehtoja.käpyhirvi

Kaarnaveneeseen tarvittava kaarna on parkkiintunutta puun kuorta, minkä tehtävänä on suojata puuta. Näin ollen on ehdottomasti kiellettyä ottaa elävästä puusta kaarnaa irti! Pystyyn kuivuneiden, kelottuneiden mäntyjen juurelta usein löytyy suuriakin kaarnan kappaleita. Myös hakkuiden jäljiltä on kaarnaa löydettävissä kaarnaveneisiin sopivia palasia. Maassa olevan kaarnan voit rauhassa kerätä matkaasi. Kaarnasta voi tehdä vaikka hyvän ja toimivan ongenkohon tai kulhon keittiöön, mutta myös mukavan lelun.

kaarnisTyökaluksi tarvitaan puukko. Kaarnasta veistellään veneenmuotoinen, ja sitten puukonkärjellä porataan vielä mastoa varten kolo. Mastoksi käy maasta löytyvä oksanpätkä ja purjeeksi tuohenpala tai suuri lehti. Jos masto tai purje on liian iso, vene kaatuu, joten huomioi painopiste. Nyt vene on valmis koepurjehdukselle lähimpään puroon tai lätäkköön.

1 vastaus

  1. Kivoja wanhoja ideoita😊. Juuri tehdään tyttären 2.5v kanssa käpylehmiä😂

Jätä kommentti