Yritys

Ikiliikkuja kuvaa elämäntapaa, johon liikunta kuuluu olennaisena osana. Kotitalomme on nimeltään Kissankulma, joten Kissankulman Ikiliikkujat on sopiva nimi toiminnalle, jonka tarkoituksena on saada ihmiset nauttimaan liikunnasta ja ottamaan se osaksi elämäntapaa tai kehittymään liikunnallisissa tavoitteissaan. Kissankulman luoma assosiaatio Vaahteramäen Eemelin kotitaloon ei lainkaan haittaa, sillä tavoitteenamme on saada asiakkaillemme juuri Eemelin energisyys ja aktiivisuus. Toimintamme tarkoitus on ennen kaikkea saada ihmisistä onnellisempia, terveempiä, jaksavampia, iloisempia ja paremmin voivia.

Toimintamme ensisijaisena prioriteettina on turvallisuus ja terveellisyys. Fyysisesti tai henkisesti vahingoittavaa toimintaa emme tue, joten esimerkiksi liian nopea tai alipainoisen henkilön painonpudotus tai vahingollinen treenaaminen kilpailutavoitteiden saavuttamiseksi ei saa meiltä tukea. Toisaalta ihminen on kokonaisuus ja henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin välillä menevä raja on joskus epäselvä. Fyysisen ylirasituksen rajamailla voidaan mennä, mikäli henkinen hyvinvointi sitä vaatii esimerkiksi kilpailutavoitteiden tai omien ihanteiden saavuttamiseksi. Ehkä maratonin juokseminen tai pitkien triathlonmatkojen suorittaminen ei ole fyysisen hyvinvoinnin kannalta optimaalisinta, mutta se on niin kivaa, että kyllä kannattaa!

Lasten hyvinvointi on erityisesti lähellä meidän sydäntämme. Varmasti kaikki vanhemmat haluavat lapsilleen vain parasta ja oma esimerkki on yleensä paras opettaja. Kun pidämme huolta itsestämme, pidämme samalla huolta myös lapsistamme opettamalle heille esimerkin kautta itsestään huolehtimisen tärkeyttä. Se on nykyään paljon haasteellisempaa kuin aikaisemmin. Epäterveellisten elämäntapojen vaikutus jälkikasvuumme on tuhoisampi kuin uskoisimmekaan.


Ihmisten terveys on tärkeä asia myös muille kuin henkilöille itselleen ja heidän perheelle. Sairauspoissaolot, ennenaikainen eläköityminen, sairauskustannukset, huono kunto ja sitä kautta huono tuottavuus ja työvireys maksavat työnantajille valtavia summia vuosittain. Autamme mielellämme työnantajia pitämään huolta henkilöstönsä hyvinvoinnista ja parantamaan heidän tuottavuuttaan erilaisilla hyvinvointivalmennuksilla.

Ota yhteyttä niin katsotaan yhdessä, miten voimme teitä auttaa. Henkilökuntaamme voit tutustua Henkilöt -sivulla.